Valtuustoaloitteeni tukee tamperelaisia työnhakijoita

Vuoden alussa voimaan astunut aktiivimalli tulee merkitsemään työttömille automaattisia työttömyysturvan leikkauksia tulevina kuukausina. Tampereella oli helmikuussa 2018 tilastojen mukaan työttömiä työnhakijoita 15 456 ja uusia avoimia työpaikkoja oli 5714. Tilanne on lohduton, kun ottaa vielä huomioon, kuinka naapurikuntien työttömät hakevat samoja työpaikkoja.

Tein valtuustoaloitteen 19.3. Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa, missä ehdotan selvityksen tekemistä lyhyiden työsuhteiden tarjoamiseksi tamperelaisille työttömille. Aloite voi kuulostaa aluksi tempputyöllistämiseltä, mutta ajatuksena on tarjota työttömille mahdollisuus turvata heidän työttömyysturvansa sekä luoda mahdollisuuksia pitää yllä työkykyä.

Aktiivimalli uhkaa leikata 4,65 prosentti työttömyysturvasta, mikäli työtön ei täytä sen asettamia ehtoja. Valtuustoaloitteeni ehdottama 18 tuntia töitä 65 päivän aikana Tampereen kaupungilla ei pelasta työtöntä, mutta ainakin helpottaa ja luo toivoa Tampereen kaupungin olevan apuna.

Positiivisesti ajatellen aloitteeni luo työttömille keinon täyttää maan hallituksen asettama aktiivisuustaso, mutta myös pääsyn kokeilemaan erilaisia työtehtäviä. Lyhyt työsuhde voi nostaa syrjäytyneitä työnhakijoita taas aktiivisiksi työpaikkojen etsijöiksi.

Tekemätöntä työtä riittää, toki suurin ongelma on hankkeen rahoitus, kun kaupunki on aloittamassa säästötoimet talouden tasapainottamiseksi. Toisaalta on myös nähtävä tämän kokeilun potentiaali kaupungin talouteen liittyen. Kelan sakkomaksujen pienentymisen sekä työllistymisen kasvun ansiosta rahaa tulisi lisäpanostuksiin esim. palveluihin sekä varhaiskasvatukseen.

Toivon Tampereen kaupungin päättäjien yhtyvän huoleeni työttömien ahdingosta. Selvitys tarvitsee koko valtuuston tuen, nyt meillä on konkreettinen esitys tukemaan kaupunkimme heikommassa asemassa olevien tueksi. Työttömät ansaitsevat toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Ari Wigelius (sd.)
kaupunginvaltuutettu
Tampere

Kommentit

Jätä kommentti