Valtuustoaloite korona-toimenpiteiden lapsivaikutusten arvioimiseksi Tampereella – Ari Wigelius ja Inna Rokosa

Koronaepidemian vaikutukset ovat muuttaneet tamperelaisten lasten arkea. Maaliskuussa hallitus suositteli, että varhaiskasvatuksessa olevat lapset hoidettaisiin kotona. Peruskoulut suljettiin ja oppilaat siirtyivät nopealla aikataululla etäopetukseen, mikä siirsi opetusvastuuta myös vanhemmille. Toisen asteen koulutus siirtyi etäopetukseen, mikä johti lisääntyneeseen itseopiskeluun.

Vapaa-ajan harrastuksissa oli keväällä pitkä tauko ja nyt joulukuussa tilat ovat jälleen suljettuina. Harrastusmahdollisuuksien sulkemisen vaikutuksia lasten hyvinvointiin tulisi selvittää, jotta saisimme päätöksenteon tueksi tärkeää tietoa hyvinvoinnin todellisesta tilasta koronaepidemian aikana.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lapsivaikutusten arviointia voi käyttää kuntien palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen sekä lapsiväestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Vaikutuksia tulee arvioida, kun tehdään esimerkiksi varhaiskasvatuksen, perusopetuksen tai lastensuojelun toimintaympäristössä lapsiin kohdistuvia päätöksiä.

Lapsivaikutusten arviointi on tärkeää, sillä se lisää lasten oikeuksien toteutumista ja osallisuutta; vaikutusten arviointia ei voi tehdä ilman lapsia ja heidän asiantuntemustaan. Tampereella arviointia tehdessä tulisi kuulla Tampereen Lasten Parlamenttia, Tampereen nuorisovaltuustoa, lasten ja nuorten kanssa toimivia järjestöjä, oppilas- ja opiskelijakuntien hallituksia, nuorisopalveluiden nuoria sekä lapsiasiamiestä.

Lapsiasiavaltuutettu totesi lausunnossaan sivistysvaliokunnalle, että on ensiarvoisen tärkeää kerätä ja huomioida aktiivisesti lasten ja nuorten omia kokemuksia, näkemyksiä ja mielipiteitä lapsivaikutuksia arvioitaessa sen sijaan, että luotetaan vain asiantuntijoiden, rekistereiden tai tilastojen tuottamaan tietoon.

Esitämme, että Tampereella käynnistetään korona-toimenpiteiden lapsivaikutusten arviointi, jossa kuullaan mahdollisimman laajasti lasten omaa asiantuntemusta.

Lähteet:  thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/johtamisen_tueksi/miten_arvioida/lapsivaikutusten_arviointi
eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2020-AK-311535.pdf

14.12.2020 Tampere

Ari Wigelius (sd.)                   Inna Rokosa (sd.)

Kommentit

Jätä kommentti