Ari Wigelius

Blogi

Työmarkkinoille lisää yhteistyötä


Liian moni suomalainen, varsinkin nuoremmat työntekijät, syyllistyvät nykypäivänä oletukseen, että työelämässä lait turvaisivat heille reilut työmarkkinat. Näin ei ole, työelämän monet oikeudet ovat taistelleet aikanaan vanhemmat ammattiyhdistysaktiivit. Työehtosopimukset takaavat työntekijöille esimerkiksi minimipalkan, mitä työnantajat markkinoivat nykyään liian usein ainoana palkkana. Tiedän monen porvarin kiroavan ay-liikkeen alimpaan helvettiin ja  ay-aktiivit kiroavat toisinpäin. Mutta onko tästä puolin toisin syyttelystä hyötyä kokonaiskuvaa ajatellen? Itse asiassa hyötyisivätkö kumpikin osapuoli, jos ajattelisimme enemmän työntekijöiden tarpeita, kuin kiistelisimme yksittäisistä kiistanaiheista?

Maailmalla asiat ovat vielä huonommin, esimerkiksi Kolumbia on ammattiyhdistysaktiivien murhatilastojen kärkimaita. Vuoden 2012 aikana Kolumbiassa tapettiin kymmeniä ammattiyhdistysten jäseniä. Murhiin syyllistyvät erityisesti työnantajien tilaamat puolisotilaalliset sissiryhmät, jotka uhkailivat ja toteuttavat teot ilman, että Kolumbian hallitus olisi tähän aktiivisesti puuttunut. Luulisi ettei meille suomalaisille ei tulisi mieleenkään uhata luottamusmiehiä / ay-aktiiveja, mutta valitettavasti aikojen heikentyessä olemme kaikki kuulleet valitettavia uutisia, kuten Stockmann -konsernin työntekijöiden ahtaalle laittamisen. Stockmann maksoi omistajilleen osinkoja viime tilikaudelta yli 43 miljoonaa euroa. Tämä kaikki tapahtui samaan aikaan, kun konsernin tuhannet työntekijät odottavat yt-neuvottelujen tulosta henkilöstön lomautuksista ja muista säästöistä. Pitäisikö meidän ay-aktiivien nousta vastustamaan tätä kehitystä rajummin keinoin kuin tähän asti olemme tehneet? Vai peruuttaako Stockmannin johto tehdyt päätökset yleisen ilmapiirin vastaisina?

Esitän vetoomuksen työnantajien edustajille, että kunnioitaisitte pitkään jatkunutta rauhallista ilmapiiriä, ilman että syyllistyisitte vakaviin rikkomuksiin, kuten jo sovittujen asioiden riitauttamisen. Riitely ja jatkuva nokittelu ei johda kuin pahoinvointiin työpaikoilla. Tiedän, että työpaikkojen pyrkyreille omistajien voittojen maksimoinen on elämää suurempi tehtävä, mutta samalla siinä voidaan tuhota yrityksen tulevaisuus. Neljänneksien tarkastelun sijaan pitäisi enemmin olla näkemystä yrityksen tuotteen / palvelun kehittämiseksi kuin työntekijöiden ahtaalle laittaminen säästöjen hakemiseksi. Kohtelemalla työntekijöitä voimavarana voimme saavuttaa menetetyt markkina-asemat maailmalla. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan nostaa esille Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paanasen kommentit ” Haluamme tehdä firman joka välittää ihmisistään. Haluamme välittää myös ympäristöstämme” ja ”Toivoisin että ajattelutapa muuttuisi siitä, miten paljon ne tekee rahaa siihen, miten paljon teemme rahaa tälle yhteiskunnalle, työllistämme ja maksamme veroja”. Voinkin todeta Supercellin tuovan yhteiskunnan kassaan rahaa yhä kiihtyvään tahtiin, vaikka elämämme haastavia aikoja taloudessa.

Omistajien voittojen maksimoinnin sijaan toivon, teiltä pyrkyrit, rauhoittumisesta ja malttia ratkaisuissanne. Eikö olisi mukavampi katsoa vuoden lopussa onnistuneita ratkaisuja kuin nähdä oman rakkaan yhtiön tuhoutuneen. Tehdään yhdessä toimisesta Suomelle markkinavaltti, minkä ansiosta yritykset siirtäisivät toimintojaan tänne, koska saavat suurempien kulujen vastineeksi osaavat työntekijät ja rauhallisen yhteiskunnan. Laatu, osaaminen ja vakaus, tehdään näistä arvoista Suomelle voimavara.

Ari Wigelius (sd)
varastotyöntekijä, Tampere

Anna suoraa palautetta facebookissa, tästä linkki julkiseen sivuun.