Ari Wigelius

4. Työ ja Ay-vaikuttaminen

Työ ja ay-vaikuttaminen


Muutto Tampereelle ja oman asunnon ostaminen vuoden 2007 keväällä veivät elämääni vauhdilla eteenpäin. Alkuun olin töissä Aamulehdellä lehdenjakana öisin, ensin jaoin lehtiä Tampereen Keskustassa ja sitten Haukiluomassa. Heinäkuussa 2007 pääsin varastoalan töihin Myllypuroon, tein vähän aikaan kahta työtä, mutta lopetin parin kuukauden jälkeen Aamulehden jakamisen yöllä ja keskityin vuorotyöhön varastolla. Työelämä sujui hyvin, kunnes reilun vuoden päästä töissä ollessani masennuin ja aloin oirehtimaan poissaoloina töistä. Silloinen pomo oli ehkä näin jälkikäteen ajateltuna liian mukava ja ymmärtävä, tosin taisi johtua siitä, että kun olin töissä niin painoin täysiä eteenpäin. Työelämässäni olen muutenkin huomannut pidemmällä aikavälillä turhautumista työhön, kun olen ruvennut tarttumaan epäkohtiin liian hanakasti. Liika tietoisuus on vienyt minut tarttumaan epäkohtaan kuin epäkohtaan, vaikka asia ei olisi koskettanut minua henkilökohtaisesti.

Sen jälkeen tieni vei Hatanpäälle erääseen varastoalan yritykseen. Sieltä minut irtisanottiin kesäkuussa 2013 kahden ja puolen vuoden työsuhteen jälkeen. (Olin lisäksi työskennellyt yrityksessä vuokratyöntekijänä puolentoista vuoden ajan.) Yhteensä irtisanottiin 74 työntekijää noin 300 työntekijästä. Itse työ oli mukavaa, tosin yksinkertaista, mutta muiden harrastusten ollessa aikaa vieviä ja vaativiakin, niin minulle työn helppous sopi oikein hyvin. Pääsin kehittämään ay-tietouttani ja kouluttautumaan lukuisissa koulutuksissa. Huomasin tämän puolen kiinnostavan minua erityisesti! Rupesin entistä enemmän lukemaan aiheista työelämässä ja pääsin tutustumaan ay-vaikuttajiin ympäri Suomen. Tänä päivänä voinkin olla ylpeä niistä lukuista ihmisistä, jotka kannustavat minua jatkamaan työtäni ay-liikkeen parissa.

Ammattiyhdistystoiminta työelämässäni

Vuoden 2012 alusta lähtien toimin varapääluottamusmiehenä ja 2. varatyösuojeluvaltuutettuna varastoalan työssäni. Näistä hommista ne kuitenkaan saanut paljoakaan irti, kun toimin varalla. Työsuojelupuolella pääsin enemmän hommiin, kun yhteistyö työsuojeluvaltuutetun kanssa sujui hyvin  ja työsuojelutoimikunnan kokouksia pidettiin tasaisin väliajoin. Politiikassa mukana oloa ei välttämättä kannata tuoda ilmi työpaikalla, koska sitä kautta saat vain itsellesi ongelmia, kuten minä sain. Toki tein myös itse virheitä, mutta välillä tuntui kuinka demaritaustani myötä tietyt piirit vihasivat minua, ilman että minut olisi nähty omana itsenäni. Suurin osa työkavereista toki arvosti arvojani, he näkivät kuinka puolustin muita sydämestäni.Tärkeintä minusta on elää omien arvojen mukaisesti, ei miellyttääkseen niitä jotka vihaavat arvojani.

Taistelu palkan suuruudesta

Kaikista rankin kokemus minulle vuokratyöntekijänä sattui vuoden 2008 aikana, kun kuulin vuokratyöyritykseltäni palkkani olleen väärä, koulutukseni ansiosta minulle kuuluisi PAM:n palkkataulukon 3. vuoden mukainen korvaus. Sain silloin harjoittelijan palkkaa 7,85 euroa tunti varastoalan työstäni, tämän muistan koska ero oli jotain 1,5€ tunti 3. vuoden palkkaan. Väärää palkkaa minulle oli maksettu lokakuulta 2007 lähtien, jolloin työmarkkinaosapuolet olivat sopineet alan koulutuksen nostavan työkokemusta palkkataulukossa saman tien kaksi vuotta. Muutama viikko tästä vuokratyöyrityksen edustaja soitti minulle, ettei mitään korvauksia maksetakaan. No te, jotka minut tunnette, niin eihän minulle tälläinen sekoilu käy mitenkään päinsä! Vaikka olin vuokratyöntekijä, otin välittömästi yhteyttä PAM:n Tampereen toimistoon, missä asiaa lähdettiin selvittämään.

Selvitystyössä meni aikansa ja lopulta syksyllä 2008 päädyttiin liiton kanssa siihen ratkaisuun, ettei tässä muuta voi tehdä kuin asettaa vaatimus palkan maksamisesta oikein välittömästi. Vuokratyöyrityksen tulisi korvata menetetyt palkkatuloni lokakuusta 2007 lähtien 24 tunnin sisällä tai PAM vie asian oikeuteen. No kuten arvata saattaa heti seuraavana päivänä tuli soitto, että he maksavat korvaukset minulle seuraavassa tilissä. Tosin samalla he mainitsivat, etten saisi puhua asiasta, no totta hemmetissä seuraavana työpäivänä selvitin jokaisen vuokratyöntekijän taustat asian tiimoilta ja pari muutakin työntekijää sai myös korvauksia. Lisäksi vuosien varrella moni muukin työkaveri on saanut korvauksia tältä kyseiseltä vuokratyöyritykseltä, kun olen selvitellyt heidän koulutustaan ja palkkaansa. Tosin näistä taisteluista sain kärsiä vuonna 2009, kun minulle näytettiin ovea vuokratyöyrityksen listoilta tammikuussa 2009, tosin sama yritys palkkasi minut marraskuussa 2009 takaisin samaan työpaikkaan. Olinhan kuitenkin hyvä työntekijä itse työssä.

Luottamustoimet ay-liikkeessä

Varsinaisen vaikuttamisen ay-kentällä aloitin vuosina 2012-2015, kun vedin Pirkanmaan SAK nuorten toimintaa aktiivisesti. Tästä toiminnasta sain paljon, lisäksi pääsin tutustumaan laajasti ay-vaikuttajiin Tampereella. Hienoimpana kokemuksena oli Kaiken kansan vapputorin järjestäminen yhdessä Tampereen Demarinuorten ja Tampereen Vasemmistonuorten kanssa vuosina 2013 ja 2014. Monien vaikeuksien jälkeen saimme aikaan oikein loistavan tapahtuman vappuna 2013 Väinö Linnan aukiolla. Moni ay-aktiivi taisi tästä kuullakin, nimittäin toimintaryhmämme sai hienosti tukea eri ammattiosastoilta. Kiitos!

Nykyisin vaikutan työni puolesta Sähköliitossa järjestöasiantuntijana. Työssäni kierrän ympäri Suomen ammattioppilaitoksia sekä teen kaikkea mahdollista jäsenhankinnasta muihin johdon määräämiin työtehtäviin.

Lue seuraavassa osiossa poliittisesta matkastani. -> Politiikka