Ari Wigelius

Blogi

Sinä olet syy muutokselle

Suomen talous on alamäessä. Joka päivä tämän saavat kokea tuhannet irtisanotut työntekijät. Valitettavasti Suomessa työntekijöitä ei kunnioiteta kuin juhlapuheissa. Teot kertovat kuinka porvarilliset voimat halveksuvat ”ahneita suomalaisia työntekijöitä”, vaikka jokainen meistä tietää syyn olevan porvareiden pohjattomassa ahneudessa. Herrat kun ovat valmiita nostamaan omaa palkkaansa joka vuosi, vaikka yhtiön tulos olisi kuinka heikko. Työntekijöiden vaatiessa muutamaa senttiä lisää tuntipalkkaansa, ollaan romuttamassa yhtiön kannattavuus. Missä on ajatuksen punainen lanka?

Kuinka voimme muuttaa tätä ajattelua? Mikä on se voima, joka muuttaa kehityksen suunnan? Aika ajoin kuullaan kuinka liitto ei ole puolustanut työntekijöitä, kuinka liiton jäsenmaksu on liian kallis. Tässä kohtaa voin kertoa asetelman menevän väärin ajatuksissa. Liittojen muutamat työntekijät eivät pysty muuttamaan Suomen suuntaa, vaan siihen pystyvät työntekijät työpaikoilla. Ammattiliittojen työntekijät pystyvät kuitenkin tekemään paljon liiton jäsenien hyväksi. He voivat olla taustalla auttamassa, asiantuntijoina, kertoen, kuinka missäkin tilanteessa kannattaa toimia ja kuinka asioiden pitää mennä reilusti johdetulla työpaikalla.

Porvareiden perustamaan Yleiseen työttömyyskassaan kuulumalla työntekijät sahaavat poikki viimeisen toivon puolustaa omaa työpaikkaansa. Jotkut ajattelevat säästävänsä muutaman euron kuukaudessa, mutta samalla esimerkiksi he vievät muilta työntekijöitä voimat pyytää palkankorotuksia. Kuinka kallista tämä on? Yli 330 tuhatta on jo valinnut työmarkkinoiden romuttajana tunnetun työttömyyskassan. Samaan aikaan liittojen voimat puolustaa työntekijöiden oikeuksia ovat vähenemässä. Kuka puolustaa tulevien sukupolvien oikeuksia, kun he tulevat työmarkkinoille? Haluatko sinä kertoa lapsillesi, ettei heillä ole oikeuksia työelämässä?


Muutetaan asetelmaa, kääritään hihat ja lyöttäydytään yhteen, eikä suvaita eriarvoista kohtelua työpaikoilla. Monet työnantajat kunnioittavat työntekijöitä ja jotkut jopa lomauttavat mieluimmin itsensä kuin työntekijänsä. Tällaisen ajattelun soisin leviävän porvareiden ajattelumaailmaan enemmänkin, kun yhden pomon palkalla voidaan pitää monia työntekijöitä töissä. Yhdessä me voimme muuttaa suuntausta tähän suuntaan.


Sinä olet syy muutokselle. Tehdään yhdessä ammattiliitoista vahvempia vastaamaan porvareiden vaatimuksiin, jotka ovat kaukana kohtuudesta. Me voimme tehdä yhdessä paljon, mutta sinä yksin voit tehdä päätöksen ja lähteä mukaan muuttamaan suuntaa kohti parempaa työelämää. Me olemme saaneet nauttia edellisten sukupolvien työstä, kun he ovat vaatineet meille reilut työmarkkinat. Ei luovuta niistä liian helposti, vaan näytetään kuinka arvokkaita me olemme yrityksille.

Sinä olet syy muutokselle. Me yhdessä muodostamme ammattiliiton, me olemme syy muutokselle.

Ari Wigelius
Tampere

Liity ammattiliittoon: www.liitot.fi

Kerro totuus Yleisestä työttömyyskassasta