Ari Wigelius

2. Lapsuus ja nuoruus

Lapsuus ja nuoruus

Olen syntynyt Tampereella Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 13.4.1984. Lapsuuteni ensimmäiset vuodet vietin Nokialla. Synnyin työläisperheeseen, missä oli jo viisi lasta, minun syntymäni jälkeeni meidän perheeseen syntyi vielä pikkusisko. Meidän syntymisen aikoihin vanhemmillani ei kuitenkaan ollut enää toivoa jatkaa parisuhdettaan, heille tuli ero minun ollessa aivan pieni. Kovan huoltajuuskiistan jälkeen minut ja pikkusiskoni annettiin äidilleni huostaan. Asuin heidän kanssaan yhdeksän vuotiaaksi asti vuoden 1993 maaliskuuhun saakka, jolloin meidät otettiin huostaan lastenkotiin, koska kotiolomme olivat epäinhimillisen huonot. Äiti ei jaksanut huolehtia meistä, kun hänellä oli omia ongelmia ja hän kärsi mielenterveysongelmista.

Sijoituksessani lastenkotiin oli myös hyvää, koska kasvatukseeni panostettiin ja minusta välitettiin. Kiinnitettiin huomiota kehittymiseeni sosiaalisesti ja panostettiin koulunkäyntiini. Laitoshoidossa eläminen ei ollut aina yhtä juhlaa, mutta koen sen ansiosta minusta tulleen tasapainoisempi ihminen, kuin mitä minusta olisi tullut jäädessäni kotiin. Kotona asuessani, jouduin koulukiusatuksi ensimmäisinä kouluvuosina, mutta laitoshuollon ansiosta sain puhtaat vaatteet päivittäin ja kunnon ruokaa syötäväksi. Elämäni alkuvuodet eivät olleet helppoja, mutta en ole katkera menetetystä lapsuudestani, kaikki ne kokemukset ovat tehneet minusta sellaisen millainen nyt olen. Toivon pystyväni omilla toimillani ehkäisemään vastaavanlaisten kohtaloiden syntyä. Tärkeintä olisi huoltajuuskiistoissa kuulla aidosti myös miehiä, eikä aina olettaa äidin olevan se parempi vaihtoehto lapselle.

Vuonna 2001, ollessani 17-vuotias, muutin lastenkodista  pois omaan asuntoon Nokian Tiilipruukille tilavaan kaksioon  ja kävin sieltä Tampereen kauppakoulua bussilla. Yhtälö kävi kuitenkin minulle liian rankaksi ja jouduin keskeyttämään koulun heti ensimmäisen vuoden keväänä 2002. Syytä tähän en osaa sanoa, mutta ehkä jäin liian yksin, vaikka lastenkodista käytiin katsomassa kerran viikossa minua. Ehkä en ollut vielä valmis kantamaan  vastuuta koulutuksestani. Onneksi en kuitenkaan jäänyt masentumaan yksin kotiini, vaan päätin lähteä uusille seuduille kasvamaan ja pääsemään ennen kaikkea eroon kaikesta entisestä elämässäni.

Elokuussa 2002 muutin Hämeenlinnaan, kun sain tiedon pääsystäni Hämeenlinnan kauppakouluun. Suoritin koulun kunnialla loppuun ja kasvoin muutenkin ihmisenä. Aivan uudet ympyrät pakottivat kasvamaan, enää en voinut jäädä kotiin. Tapasin uusia ihmisiä ja sain uusia ystäviä elämääni. Löysin myös rakkautta, parisuhteet kasvattavat nuoria miehiä enemmän kuin mikään muu.

Sotilasvalan jälkeen kuvassa isäsi Tapion ja edesmenneen mummuni Sannin kanssa. Kuva vuodelta 2005.
Sotilasvalan jälkeen kuvassa isäsi Tapion ja edesmenneen mummuni Sannin kanssa. Kuva vuodelta 2005.

Kesällä 2005 lähdin suorittamaan varusmiespalvelusta Parolannummelle. Sotilasarvokseni muodostui mittausaliupseeri. Asepalvelus oli mielestäni välillä huvittavaa pelleilyä, enkä ymmärrä miten nykyisellä koulutuksella voitaisiin soveltaa nyky-aikaiseen sotaan. Tosin tykkimiesten koulutukseen ei taideta panostaa yhtälailla kuin sukellusjoukkojen koulutukseen. No onneksi meidän suomalaisten ei tarvitse olla huolissamme sotaan joutumisesta tällä hetkellä. Armeijan jälkeen suoritin eri koulutuksia ja olin työharjoittelussa pienessä kirjanpitoyrityksessä. Työllistyminen alalle oli kuitenkin vaikeaa Hämeenlinnassa ja päätin muuttaa Tampereelle, missä muutenkin asui paljon sukulaisiani.

Seuraavassa osiossa kerron parisuhteestani ja perhe-elämästäni tänä päivänä. Jatka matkaa kohtaan Perhe.