Ari Wigelius

Blogi

Kuuleeko poliitikko syrjäytynyttä oikeasti?

Olin tänään Tampereen keskustorilla maanantaimarkkinoilla kuulemassa ihmisten tarinoita arjesta. Pyrin aina kuuntelemaan kaikkia kävijöitä tarkasti. Tänään koin herätyksen tarpeesta tulla aidosti kuulluksi, kun kuuntelin 90-luvun lamasta saakka kamppailleen miehen tarinan. Sitkeistä yrityksistä huolimatta, hän on jäänyt yhteiskunnan ulkopuolelle. Aistin kuinka lamaantunut hän oli kaikkien vaikeuksien edessä. Viranomaisten kanssa toiminen ahdistaa häntä lisää, eikä toivoa paremmasta huomisesta ole näkyvissä. Millainen tulevaisuus hänellä on edessä? Tämä ajatus saa minut surulliseksi, kun ymmärrän yhteiskuntamme varat ja mihin niitä ohjataan.

Omien kokemuksieni myötä ymmärrän, kuinka rankkaa on nousta alistetusta köyhyydestä ylös. Ensimmäiset ikävuodet asuin roskien keskellä, kunnes kolmannella luokalla minut huostaanotettiin lastenkotiin. Matkani 10-vuotiaasta syrjäytyneestä lapsesta kohta 30-vuotiaaseen poliitikonalkuun on ollut pitkä ja rankkoja kokemuksia täynnä. Nämä kokemukset tuovat minulle aivan erilaista ymmärrystä syrjäytyneen mielenlaadusta.

Ymmärrän syrjäytyneiden tuntemukset, kuinka he kokevat poliitikkojen vieraantuneet vähävaraisten arjesta. Todelliset käteen jäävät eurot ratkaisevat, eivät niin sanotut korotukset. Ymmärrän myös kuinka helposti tästä hyvinvoivasta yhteiskunnasta vieraannutaan, kun viranomaisilla ei ole aikaa kuunnella asiakkaitaan. Poliitikot ja viranomaiset hymyilevät ja muka ymmärtävät, vaikka eivät oikeasti edes halua ymmärtää. Syntyy kallis kierre, missä valtakoneista on tehty vain omien toimintojen pyörittämiseksi. Ihmiset unohtuvat organisaatioiden kasvaessa yhä suuremmiksi.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon hyvää, mutta myös paljon korjattavaa. Toivottavasti pystymme muuttamaan tätä suuntausta vasemmalle, vähäosaisia suosivaksi, koska heidän kasvoiltaan näkyy aito ahdistus. Meillä on varaa auttaa, kyse on asenteista. Minä olen valmis tarttumaan haasteeseen, oletko sinä?

Ari Wigelius
Tampere