Ari Wigelius

Blogi

Kasvottomat yritykset käyttävät hyväksi työntekijöitä

 

Työnantajan kuuluu elättää työntekijänsä, monille tämä yksinkertainen ajatus on ollut realismia vuosikymmeniä, toisille ajatus on kaunis haave paremmasta huomisesta. Nykypäivänä työelämä on muuttunut raadolliseksi, varsinkin nuoret ja iäkkäät työnhakijat kärsivät kasvottomien työnantajien moraalittomuudesta.

Moniportaisissa organisaatioissa työntekijöistä on tehty freelancereista, nollatuntityöntekijöitä tai pompoteltu vuosikausia määrä-aikaisissa työsuhteissa. He ovat kuitenkin työmarkkinoiden hyväosaisia, heillä on töitä, he eivät voi valittaa tai muutoin työt loppuvat.

Hallitus on päättänyt lähteä kovalla kädellä työllistämään työnhakijoita työmarkkinoille. ”Fraasi” Työttömille töitä on uponnut Suomen kansaan, mutta käsitteen varjopuolta ei ole ymmärretty, nimittäin millä hinnalla töitä tarjotaan?

Pitkittyvän taantuman aikana työmarkkinoille on syntynyt uusi luokka, yhteiskunnan elättämät työntekijät. Tästä yhtenä esimerkkinä on yksi henkilöstöpalveluyritys, joka hakee Tampereen toimistolle uusia harjoittelijoita edellisten tilalle. Todellisuudessa kyse on palkkaa edellyttävien työsuhteiden kierrättämistä ilmaistyönä.

Tämän yrityksen kohdalla ei voida puhua aidoista harjoittelupaikoista, koska vaatimuksia esitetään pitkä lista ja työkokemustakin pidetään hyvänä hakijalta. Yhtenä erikoisena piirteenä hakemuksessa on toive hakijan nöyryydestä, mitä pidetään tärkeänä oppina tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Kasvottomat yritykset odottavat yhteiskunnan elättävän työntekijänsä, etteivät veroparatiiseissa makailevat omistajat joudu nipistämään omista tuloistaan. Esille nousee kriittinen kysymys, kenelle kuuluu vastuu työntekijöiden elämisen edellytyksistä? Yhteiskunnalle vai kasvottomille moniportaisille yhtiöille?

Suomen kilpailukykyä verrattaessa kolmansiin maihin unohdetaan, ettei näissä maissa omistajat piittaa työntekijöiden elämisen edellytyksistä, saati heidän terveydestään. Haluammeko Suomeen kolmansien maiden työmarkkinat, vai pidämmekö kiinni periaatteesta, että työnantajan kuuluu pitää työntekijöidensä hyvinvoinnista huolta?

Ari Wigelius
Tampere

Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 14.7.2016