Ari Wigelius

Blogi

Ehdokkaiden arvot esiin kirkollisvaaleissa

Isänpäivänä on varsinainen vaalipäivä kirkollisvaaleissa, tätä juhlapäivää juhlitaan monessa kodissa riemulla, itselle tämä on ensimmäinen juhlapäivä isänä. Kirkollisvaaleissa juhlat ovat kuitenkin vaisummat, nämä vaalit eivät ole koko kansan mielessä juhlana. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut 2000-luvulla tasaisessa laskussa, tänä päivänä siihen kuuluu noin 75 prosenttia suomalaisista. Vuoden 2010 vaaleissa juhlapäivää kunnioitti 17 prosenttia äänioikeutetuista kirkon jäsenistä, eikä 16–18-vuotiaiden mukaan ottaminen lisännyt aktiivisuutta, heidän äänestysprosentiksi jäi vain 14,5 %.

Itse en ole koskaan ollut mitenkään uskonnollinen, mutta olen arvostanut kirkon työtä heikompiosaisten auttajana. Moni köyhä ja elämässä väärille raiteille ajautunut ihminen on löytänyt pelastuksen kirkon parista, joka ottaa kaikki vastaan lämpimästä, eikä erittele ihmisiä eri kasteihin. Näitä arvoja ja tekoja moni suomalainen kunnioittaa vankkumattomasti.

Vuonna 2014 maailma ja Suomi ovat kuitenkin hyvin erilaiset. Kirkko tuntuu jääneen jälkeen kehityksestä ja jäänyt junnaamaan 70-luvulle arvojensa kanssa. Samaa sukupuolta olevia pareja ei vihitä kirkossa, mikä sotii monen suomalaisen arvoja vastaan. Kirkkoon kuuluminen on arvokysymys, mutta eikö tämä kysymys sodi kirkon omia arvoja vastaan? Emmekö kaikki ole jumalan edessä tasa-arvoisia, riippumatta siitä ketä rakastamme?

Moni kirkon jäsen ei hyväksy myöskään naispappeja ja erityisesti suvaitsemattomia löytyy miespappien joukosta. Miten nämä miehet voivat saarnata tasa-arvoisuudesta ja heikompiosaisten puolesta, kun he itse syrjivät naispappeja vain heidän sukupuolensa takia? Suomalaisena yhteiskuntana olemme maailman edistyksellisempiä tasa-arvon suhteen, mutta yksi keskeisistä toimijoista yhteiskunnassamme sallii hiljaa toisen ihmisen syrjimisen heidän sukupuolensa takia.

Yksi iso ongelma on mielestäni myös lapsien pakkokastaminen kirkkoon. Minulle on sanottu, että teen valinnan lapseni puolesta, kun en kasta häntä kirkon jäseneksi. Itse ajattelen kuitenkin tekeväni juuri niin, jos hänet kastettaisiin. Mikäli lapseni haluaa myöhemmin itse liittyä kirkkoon, en vastustele tätä mitenkään, vaan päinvastoin, tuen häntä hänen omissa arvovalinnoissaan, kuten myös mikäli ilmenisi hänen olevan homoseksuaali. Kirkon jäseniksi ei saa kuitenkaan liittää vastasyntyneitä lapsia, koska se ei ole heidän oma tahtonsa.

Toivon median kysyvän ehdokkailta näitä kiistanalaisia kysymyksiä, koska äänestäjät etsivät tällä hetkellä oikeaa ehdokasta kirkollisvaaleissa. Moni suomalainen on etääntynyt kirkosta, mutta pienen ravistelun jälkeen voi kirkko uusiutua ja nousta jälleen yhdeksi mahdiksi yhteiskunnassa. Mikäli näin ei tapahdu, tulen kannattamaan ehdottomasti kirkon ja valtion erottamista toisistaan. On jokaisen ihmisen oma asia kuuluuko kirkkoon vai ei, mutta suhdetta valtioon ei tarvitse ylläpitää näin tiukasti, mikäli kirkon omat arvot sotivat suomalaisia arvoja vastaan.

Ari Wigelius
Kirkosta eronnut